Solita

Solita Oy on kasvava digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys, jonka missiona on toimia asiakkaan matkaoppaana muuttuvassa maailmassa.

Mitä tehty?

Aluksi Metosin konsultoi ketterissä menetelmissä ja teknologian valinnassa ympäristöministeriön Lupapiste-palvelussa. Päädyimme Clojureen, johon perehdyttiin myös Metosinin vetämässä projektin sisäisessä koulutuksessa. Yhteistyötä on jatkettu muissakin projekteissa, kuten keskeisissä julkishallinnon järjestelmissä. Lupapiste valittiin Grand One 2015 -kilpailussa parhaaksi B2B-palveluksi.

Miksi Metosin?

Kaverit tiedettiin kokeneiksi ja päätimme kokeilla uutta kumppania. Ja samalla selvittää, olivatko he puheidensa veroisia. Metosinin asenne on proaktiivinen ja heidän osaamansa teknologia kiinnostaa. Clojure on meillekin kilpailuetu.

Simo Paasi
Business Director

Lupapiste-projekti edusti uudenlaista tapaa tehdä ja oli kaikille osapuolille oppimiskokemus. Metosinilla on keskusteleva tyyli ja pitkä kokemus erilaisista hankkeista. Arvostan myös rohkeutta herätellä ja tuoda erilaisia ratkaisuja. Näin ei päädytä menemään vanhoilla tavoilla.

Juha Jokimäki
Ohjelmistoarkkitehti
Lupapiste-projektin pääsuunnittelija